maanantai 24. toukokuuta 2010

Työnantajani Heidi lähti tänään viikoksi Norjaan katsomaan Euroviisuja, joten teen etätehtävää kotona. Ajatuksena olisi suunnitella layout ja sisältö kotisivuilleni, jotka sitten ehkä koostamme kun Heidi tulee takaisin ensi viikolla. Ja sitten loppuu koulu! Tylsää vain että ilmat muuttui huonoon suuntaan juuri kun olisi aikaa tehdä töitä ulkonakin vaikka läppärillä...

Viime viikolla tein kutsun ylioppilasjuhliin, aukioloaikatiedot Laatuverhoomolle, käyntikorttitarjouslapun ja jouduin uusimaan kaksi päivää tekemäni Sellkami Centerille menevän kirjekuoren :(( pikselit eivät riittäneet lopulliseen painoon. Se oli niin hieno! Poika nojasi crossipyöräänsä katsoen auringonlaskuun. Lisäsin siihen Yamahatakkisen tytön että olisi vähän romantiikkaa <3 noh, kuten sanottu, pikselit ei riittänyt. Löysin kuitenkin samaisen kuvan jossa poika nojaa pyöräänsä tarvittavilla pikseleillä, mutta olin niin masentunut etten saanut tyttöä siihen mitenkään järkevän näköisesti. :D

Yksi onnistunut työ oli kuitenkin ylioppilaskutsu, josta asiakaskin innostui. Laitan vain kannet esille koska sisäpuolella on henkilökohtaista tietoa. Sisäpuolelle kuitenkin jatkui samat helmet ja kutsun kirjoitustyyli oli sama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti